Opinto-ohjaus

Ryhmänohjaustuokiot

Ryhmänohjaustuokiot ovat tärkeä tiedonvälityslinkki, jonka kautta erilaisia ajankohtaisia ja opintoihin liittyviä asioita saadaan opiskelijoille tiedoksi. Samalla ryhmänohjaaja tapaa ryhmäläisiään ja he voivat esittää mieltään askarruttavia kysymyksiään.

Ryhmänohjaustuokioista koostuu lukuvuoden aikana opinto-ohjauksen pakollinen kurssi, joten läsnäolo viikoittaisessa tapaamisessa on välttämätöntä. Tuokiot järjestetään torstaisin klo 10.10 - 10.30. Kolmas tunti alkaa 10.40 ja päättyy vastaavasti 11.20. Mikäli et sairauden tai muun esteen vuoksi kuitenkaan pääse ryhmänohjaustuokioon, tulee sinun oma aloitteisesti selvittää, mitä aiheita on käsitelty.



Ryhmänohjaajat 2010-2011:

09A Janne Hautala
09B Tatu Hellström
08A      Raisa Pohjanpiiri
08B Paula Lehtinen
08C    Minna Hakala
01A      Rauli Oksanen
01B Raija Pihlava
01C    Pirkko Roslöf

TUTOR-TOIMINTA

Lukiossamme aloittavia opiskelijoita opastavat opon, opettajien, ja muun henkilökunnan lisäksi tutor-opiskelijat. He ovat toisen vuoden opiskelijoita, joita on erityisesti valmennettu uusien opiskelijoiden ohjaamiseen. Tutorien tehtäviin kuuluu mm. alkavien opo-tuntien ja ryhmänohjauksen puitteissa tutustuttaa uudet opiskelijat lukion käytänteisiin sekä parhaansa taitonsa mukaan auttaa opintojen suunnittelussa, neuvoa ja ohjata kaikissa lukio-opiskeluun liittyvissä kysymyksissä sekä kertoa lukio-opiskelusta vanhempainilloissa ja mahdollisesti peruskoulun opo-tunneilla. Tutor toiminnasta saa 0,5 kurssia. Kokonaan opiskeltu kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä.