Siirry sisältöön

Rottahavaintoja Nihattulassa

Julkaistu

Terveydensuojelu- ja ympäristönsuojeluviranomainen tiedottavat

Terveydensuojelu- ja ympäristönsuojeluviranomaisille on tullut ilmoituksia havaituista rotista Mynämäen keskustan tuntumasta Nihattulan alueelta. Rottia tulee torjua, sillä rotat aiheuttavat vahinkoa saastuttamalla elintarvikkeita, levittävät tarttuvia tauteja ja tuhoavat rakenteita ja laitteita jyrsimällä.

Ohjeita rottien torjuntaan

Rotat pesiytyvät alueille, joilla niillä on mahdollisuus löytää ravintoa ja pesimäpaikkoja. Toistuva rottien esiintyminen alueella johtuu yleensä jätehuoltoon liittyvistä ongelmista. Terveydensuojelulain mukaan kiinteistönomistaja tai haltija on tarvittaessa velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin rottien, hiirien ja muiden haittaeläinten hävittämiseksi kiinteistöltä. Kiinteistön omistajan tai haltijan on myös hoidettava kiinteistöä siten, että rottien pesiytyminen ja ravinnon saanti estyvät.

Rottien torjunnassa ennaltaehkäisy on tärkeää. Kiinteistön jätehuolto tulee järjestää niin, että eläimet eivät pääse jäteastiaan tai kompostoriin, jossa on keittiöbiojätettä. Jäteastioiden tulee olla siistejä ja niiden kansien tulee olla aina suljettuina. Kompostointi pitää hoitaa niin, ettei siitä aiheudu haittaa terveydelle tai ympäristölle. Mahdollinen lintujen ruokinta kannattaa lopettaa, jos alueella on rottia.

Ravinnon lisäksi rotta tarvitsee pesimäpaikkoja. Rotta suosii kosteita, maanläheisiä paikkoja, joihin se voi helposti kaivaa maanalaisia käytäviä. Erilaiset lauta- ja romukasat tarjoavatkin hyvän suojan rottapoikueille, joten ne tulee siivota pois.

Tarvittaessa rottia voidaan hävittää loukuttamalla. Hankalissa tapauksissa torjuntaan kannattaa hankkia ammattilaisen apua. Tuholaistorjuntaa tekevien yritysten yhteystietoja löytyy internetistä.

Mikäli rottia havaitaan taloyhtiön alueella, tulee asiasta ilmoittaa välittömästi isännöitsijälle. Omakotialueella ongelmasta kannattaa keskustella naapurien kanssa ja ryhtyä torjuntaan samanaikaisesti.

Takaisin sivun alkuun