- Tämä tapahtuma on mennyt.
Saaren kartanon avoimet ovet

Saaren kartanon residenssi avaa ovensa yleisölle lauantaina 18. huhtikuuta klo 12–15.
Klo 12 alkaen kartanolla ja sen alueella pääsee kurkistamaan residenssin kulissien taakse!
Osa residenssissä parhaillaan työskentelevistä taiteilijoista avaa studionsa ovet, ja samalla pääset tutustumaan taiteilijoiden työskentelytiloina toimivaan navettarakennukseen ennen sen kesällä alkavaa remonttia sekä kurkistamaan kunnostustöiden suunnitelmiin.
Saaren kartanon yhteisötaiteilija Pia Bartschin työpajassa voit tehdä pääskysaiheisia postikortteja. Työpajan yhteydessä kuulet Raimo Henrikssonin (Puupioni) kertomuksia pääskyistä ja pääset sen jälkeen tutustumaan hänen kartanon alueelle rakentamiinsa pääskyhotelleihin. Pääskyhotellien tarkoituksena on tarjota uhanalaisille pääskyille parempia pesimämahdollisuuksia.
Yleisöllä on mahdollisuus rakentaa linnunpönttöjä omaan pihaansa Mynämäenseudun luonnonsuojeluyhdistyksen opastuksella.
Myös kartanon päärakennuksen yläkerrassa voi tutustua taiteilijoiden työskentelyyn.
Tapahtumassa on kahvitarjoilu, josta vastaa Mietoisten Martat ry.
Päivän aikana voit myös nauttia kävelystä kauniissa rantamaisemassa ja tutustua läheiseen Kulttuuripolkuun.
Järjestämme maksuttoman kuljetuksen Mynämäen keskustasta aseman, Tavastilan ja Pyheen kautta Saaren kartanoon ja takaisin.
Koko tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille.
🔸 ALUSTAVA OHJELMA
TUTUSTU TAITEILIJOIDEN TYÖSKENTELYYN
Tutustu residenssissä työskenteleviin taiteilijoihin! Osa residenssissä työskentelevistä taiteilijoista avaa ovensa työtilaansa ja omaan työskentelyynsä. Taiteilijoiden työtiloja on sekä navetalla että päärakennuksen yläkerrassa.
NAVETAN TYÖTILOJEN REMONTTI JA SEN SUUNNITELMAT
Tule tutustumaan navetan tiloihin ennen kesällä alkavaa remonttia sekä uusien tilojen suunnitelmiin. Esillä on rakennusten muutostöiden arkkitehtisuunnittelusta vastaavan Pihlmann Architects -toimiston piirroksia ja suunnitelmia, joita voit verrata rakennuksen nykytilaan.
PÄÄSKYSPOSTIKORTTIPAJA
Tule tekemään postikortteja pääskysistä! Pääskyt ovat uhanalaisia lintuja, ja työpajalla halutaan kiinnittää huomioita näihin kaikille rakkaisiin kesälintuihin. Työpajaa ohjaa Saaren kartanon yhteisötaiteilija Pia Bartsch.
PÄÄSKYJEN TEKOPESÄKIERROS
Postikorttityöpajan yhteydessä tekopesiä valmistavan Puupioni-yrityksen Raimo Henriksson kertoo pääskyistä ja johdattelee kiinnostuneet tutustumaan hänen rakentamiinsa pääskyhotelleihin eri puolilla kartanon aluetta. Kartanolla käynnissä oleva remontti edellyttää vaihtoehtoisten pesimäpaikkojen tarjoamista käytöstä poistuvien tilalle. Alueelle onkin asennettu eri pääskylajeille soveltuvia pääskyhotelleja.
LINNUNPÖNTTÖTYÖPAJA
Tule tekemään oma linnunpönttösi Mynämäen seudun luonnonsuojeluyhdistyksen opastuksella! Työpaja on maksuton ja se on avoinna tapahtuman ajan.
KAHVITARJOILU
Tervetuloa nauttimaan Mietoisten Marttojen leipomasta tuoreesta pullasta kahvin, teen tai mehun kera kartanon päärakennuksessa.
LASTENHOITOHUONE
Lapsiperheille on varattu tila, jossa voi hoitaa perheen pienempiä. Tilassa on mahdollisuus imetykseen, ja varustukseen kuuluvat hoitopöytä, mikroaaltouuni ja WC.
RAJOITETTU PYSÄKÖINTIKAPASITEETTI
Kartanolla käynnissä olevan remontin vuoksi pysäköintipaikkoja on rajoitetusti (noin 20 autolle). Suosittelemme yhteiskuljetusta tai saapumista polkupyörällä.
MAKSUTON KULJETUS MYNÄMÄELTÄ
Järjestämme kaksi edestakaista kuljetusta. Kuljetukseen voi tulla kyytiin miltä tahansa reitin bussipysäkiltä.
Kuljetus on maksuton, mutta vaatii sitovan ennakkoilmoittautumisen.
Yhdellä ilmoittautumisella voit ilmoittaa vain yhden henkilön kerrallaan.
Ilmoittaudu keskiviikkoon 15.4. klo 23.59 mennessä!
Varaa paikkasi: https://www.lyyti.in/Saaren_kartanon_residenssin_avoimet_ovet_5100
Kuljetuksen reitti: Mynämäen linja-autoasema – Asemantie – Tavastila – Mietoisten kirkko – Kustavintie – Pyheen kylätori – Saaren kartano. Paluukuljetukset Saaren kartanolta takaisin Mynämäkeen samaa reittiä kuin tulomatkalla.
1. kuljetus Mynämäen keskustasta Saaren kartanoon
Klo 11.30 Bussi lähtee Mynämäen linja-autoasemalta
Noin klo 11.45 Mietoisten kirkko
Noin klo 11.50 Pyheen kylätori
2. kuljetus Mynämäen keskustasta Saaren kartanoon
Klo 12.30 Bussi lähtee Mynämäen linja-autoasemalta
Noin klo 12.45 Mietoisten kirkko
Noin klo 12.50 Pyheen kylätori
Paluukuljetukset Saaren kartanolta takaisin Mynämäkeen samaa reittiä kuin tulomatkalla:
Klo 14.00
klo 15.00
Huom.!
Ilmoitathan mahdollisimman pikaisesti, mikäli et osallistukaan kuljetukseen, niin emme turhaan odottele sinua. Peruutuksen voit tehdä vahvistussähköpostin lopussa olevan linkin kautta.
TAPAHTUMAN ESTEETTÖMYYSTIEDOT:
• Tapahtuma järjestetään useissa tiloissa: päärakennuksessa, navetassa ja vanhassa pesutuvassa.
• Päärakennukseen on esteetön kulku henkilönostimella. Esteetön sisäänkäynti sijaitsee pääsisäänkäynniltä katsottuna rakennuksen nurkan takana vasemmalla. Soittokello löytyy hissin luota.
• Päärakennuksen ensimmäinen kerros on esteetön.
• Navetan pääsisäänkäynti on esteetön.
• Esteetön WC on päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Esteetön ulko-WC on jaakopinladon läheisyydessä.
• Tiloissa ei ole induktiosilmukkaa.
• Esteettömän autopaikan etäisyys päärakennuksen esteettömästä sisäänkäynnistä on noin 100 m.
• Kulkuväylät alueella ovat pääosin soraa ja hiekkaa. Navetan ja päärakennuksen väliä kuljetaan hiekkapinnoitteista tietä pitkin. Matkan varrella on mäki.
• Kulttuuripolku on noin puolen kilometrin pituinen sorapäällysteinen polku. Polulla on korkeuseroja, jotka eivät ole kuljettavissa itsenäisesti esimerkiksi pyörätuolilla.
• Mikäli sinulla kysymyksiä tai toiveita saavutettavuuteen liittyen, ole yhteydessä Saaren kartanoon saari@koneensaatio.fi tai puh. +358 44 350 0236 (residenssiemäntä Iiris Lahti).
• Otamme tapahtumassa valokuvia, joita käytetään residenssin omilla viestintäkanavilla, esimerkiksi verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa ja uutiskirjeessä.
• Tapahtumassa noudatetaan Koneen Säätiön turvallisemman tilan periaatteita.

