Sähköinen asiointi
Lupakäsittely on siirtynyt Lupapiste.fi – palveluun.
Tutustu Lupapiste.fi palveluun: Lupapiste maailman paras sähköinen lupapalvelu
Sähköisen asioinnin vaiheet – ohje
Lupapiste.fi -palvelussa voi hakea kaikkia rakentamisen lupia ja hoitaa niihin liittyvän viranomaisasioinnin sähköisesti, sekä kysyä neuvoa myös ennakkoon, ennen rakennushankkeen alkamista.
Lupapisteen käyttö pähkinänkuoressa:
- Rekisteröidy palveluun ensimmäisen käyttökerran yhteydessä ja kirjaudu tämän jälkeen sisään sähköpostiosoitteella sekä salasanalla.
- Hakemuksen tai kyselyn luominen: Valitse hankkeesi sijainti ja päätoimenpide. Tämän jälkeen pääset joko tekemään kyselyn hankkeeseen liittyen tai luomaan hakemuksen aiempien valintojesi pohjalta.
- Kutsu tarpeelliset tahot mukaan hankkeelle ”Osapuolet”-välilehdeltä. Kun henkilöt ovat hyväksyneet hankekutsun, voidaan heidän tietonsa valita mukaan hakemukselle ja täten säästytään turhalta näpyttelyltä. Huomiothan, että mikäli hankkeellesi vaaditaan pääsuunnittelija, vastaa hän pääsääntöisesti hankkeen edistämisestä ja viranomaiskommunikaatiosta Lupapisteessä.
- Tallenna hankkeelle siihen liittyvät tiedot ja dokumentit yhdessä muiden osapuolten kanssa. Kaikki kirjoittamasi tiedot tallentuvat automaattisesti hakemukselle ja voit jatkaa sen täydentämistä sinulle sopivana ajankohtana.
- Kysy tarvittaessa neuvoa viranomaiselta hankekohtaisen ”Keskustelu”-ikkunan kautta.
- Jätä hakemus eteenpäin viranomaiselle ”Hakemuksen jättäminen” -välilehdeltä.
Lisätietoja saa rakennusvalvonnasta.
Lupapisteen kauppa
Lupapisteen kauppa on avattu Mynämäellä – tervetuloa tutustumaan!

Lupapisteen kaupasta voit ostaa rakennuspiirustuksia suoraan rakennusvalvonnan arkistosta sähköisesti ja ladata ostetut PDF-tiedostot heti omaan käyttöösi. Arkistossa on sähköisessä muodossa pääpiirustukset ja erityissuunnitelmat (jos ne on toimitettu rakennusvalvontaan arkistoitavaksi).
Ostaminen on helppoa:
- Hae haluamaasi kohdetta
- Esikatsele
- Maksa
- Lataa ostetut dokumentit käyttöösi
Kaupasta löytyy tuoreinta aineistoa vuodesta 2018 lähtien. Vanhempaa materiaalia voit tilata tarvittaessa. Mikäli haluamaasi aineistoa ei löydy palvelusta, ole hyvä ja ota yhteys rakennusvalvontaan aineistopyynnön kautta.