Siirry sisältöön
Ladataan Tapahtumat

Valokuvanäyttely

1.10. - 31.10.
Mynämäen pääkirjasto Keskuskatu 13 Mynämäki (kartta)

Raision Kamerat ry:n Mennyttä aikaa Raisiossa -näyttelyn tavoitteena oli luoda kuvia elämästä, jota Raision alueella on eri aikoina voinut olla. Kuvauksiin osallistui useita kuvaajia, joiden otoksista mukaan valittiin 46 kappaletta noin tuhannesta tarjolla olleesta. Materiaalista tehtiin myös kuvakirja. Monet kuvista on, teemaan sopivasti, vedostettu digitaalisesti mustavalkoiseksi tai seepiaksi. Kuvauksiin eivät kameraseuran omat voimat riittäneet, vaan mukaan tarvittiin runsaasti muitakin tahoja sekä Raisiosta että ympäristöstä. Näyttelyn kuvaamiseen ovat Raision Kamerat ry:n ohella osallistuneet tai sitä ovat tukeneet eri tavoin mm. Raision kaupunki ja Raision seurakunta, perinnevene Aura, Krookilan Wanha Tupa, Klootin torppa, Elävä Keskiaika ry, Korteniemen perinnetila sekä yksityiset ihmiset. Erityiskiitokset Raision teatterin harrastajille, jotka ovat toimineet malleina ja avustaneet puvustamisessa lähes kaikissa kuvauksissa.

Kuva: Seppo j Rantala

Takaisin sivun alkuun